|
Tätä artikkelia on aloitettu kirjoittamaan kesällä 2004, jolloin päätin, että ei-kasvatukseen menevät pentuni tultaisiin varhaisleikkauttamaan. Kuluneen kolmen vuoden aikana eli tähän mennessä (maaliskuu 2007) operaatio on suoritettu 41 pennulle (20 urosta ja 21 naarasta). Kaikki on sujunut täydellisesti ilman minkäänlaisia komplikaatioita. Ainut, mikä herättää edelleen hämmästystä on pentujen uskomattoman nopea toipuminen leikkauksesta. On upeaa nähdä pentujen voivan hyvin jo leikkauspäivän iltana, ja seuraavana päivänä on vaikea sanoa päältä päin kuka sisaruksista on leikattu. Aikuisella kissalla leikkaus ei todellakaan ole yhtä nopea toimenpide toipumisprosessissaan.
Päivitystä huhtikuussa 2007
Nyt on siis lähes kolme vuotta kulunut siitä kun minulla eläinlääkärini toimesta aloitettiin suorittamaan varhaiskastraatiota/sterilointia. Ensimmäisen pentueen kohdalla mietitytti etenkin se, että miksei asiasta ole pitkäaikaisseurantaan perustuvia tutkimuksia – syy siihen on kuitenkin hahmottunut hyvin selkeästi jo näiden muutaman vuoden aikana: varhaisleikkauksella ei ole todettu olevan mitään negatiivisia vaikutuksia kissan fyysiseen eikä psyykkiseen kehitykseen.
Lyhyesti voisin sanoa tämä on parasta mitä edelleen voin tarjota pennuilleni ja pennun tuleville ostajille heidän saadessa leikatun pennun vietäväksi kotiin. Ei enää hormonien aiheuttamia muutoksia persoonallisuudessa eikä liioin käytöksessä esiintyviä ei-toivottuja häiriöitä kuten merkkailua, kollien kosiolauluja eikä naaraiden kiimamouruamisia. Niin ikään pennuilta ei rapise karvat kuin "Oskarin joulukuusesta neulaset", ei rasvahäntiä ja niissä paiseita, ei pikakiidätyksiä märkäkohtujen poistoon – tässä vain muutamia yleisessä fyysisessä olemuksessa mainittavia ongelmia. Suurin osa naaraista muuttuu äreiksi kiimojen alettua, kollit vastaavasti alkavat kokeilla rajojaan niin naaraiden kanssa kuin kastraattien kanssa, ne yksinkertaisesti muuttuvat niiden silmissä sietämättömiksi ellei niiden kanssa voi jatkaa sukua, ja toteuttaa luontaista viettiä eli astumista.
Edellä mainitut ongelmat eivät siis näy varhaisleikatuissa. Niissä ilmenee luonteenkehityksessä ja persoonallisuudessa vain perimän mukanaan tuomat luonne-erot yksilöittäin ja tähän luonnekehitykseen vaikuttaa osaltaan pennun kasvatuskodissa saadut opit ja ohjastukset. Erittäin tärkeää on jatkossa millaiseksi uusi pennun omistaja mieltää rexin ja sen että cornish rex ovat hieman enemmän kuin tavallinen kissa eli oppia kannattaa ottaa edelleen koirapuolelta tätä kissarotua kasvattaessa kotonaan.
Fyysisiä poikkeavaisuuksia leikatuissa pennuissa ei aikuisikään mennessä ole ilmennyt kuin ei myöskään niillä ole ollut mitään sairauksia, joita varhaiskastraatio olisi jouduttanut.
Painoltaan urokset ovat olleet aikuisena 3,2-4.0kg eli aivan saman verran kuin myöhemmin leikatut urokset minun kodissani. Naaraat ovat 2,5-3,2kg eli hekin ovat kehittyneet aivan odotetun perimäennusteen mukaisesti. Voidaan siis todeta, että varhaiskastraatio ei vaikuta kasvuun fyysisesti muuten kuin positiivisesti. Pennut , nuoret aikuistuvat saavat kasvaa ilman sukupuolihormonien aiheuttamia riskejä ja muutoksia niin elimistössä kuin luonteessa.
Minulta kysytään usein , miksi muut eivät tätä tee?
Muutama vuosi sitten vedottiin siihen, että varhaisleikkaus on terveysriski eikä kaikki eläinlääkärit suostu leikkaamaan edes alle 2,5-kiloista naarasta (paino, jota rex naaras ei välttämättä saavuta koskaan!). Aina löytyy tietämättömyyttä ja osaamattomuutta, mutta vastapainoisesti myös eläinlääkäreitä, joilla on tietotaito hallussa. Suomen eläinsuojeluyhdistys ja muutamat löytöeläintalotkin (esim. Hausjärven kissatalo ja Turun Eläinsuojeluyhdistys ) ovat jo ottaneet vakiintuneeksi käytännöksi varhaisleikkauksen, joten terveysriskistä tuskin voidaan enää puhua.
Eipä siis voida päätellä muuta kuin, että kysymys on vain ja ainoastaan rahasta, koska ilmaisia eläinlääkäripalvelut eivät toki ole. Varhaisleikkaus on minulle erittäin suuri menoerä aina kutakin pentuetta kohtaan ja kuitenkin myyn erittäin korkeatasoiset pennutkin lemmikkihintaan. Keskimäärin pennut ovat luonani kuukauden kauemmin kuin muilla kasvattajilla, joka edelleen nostaa kuluja kohti pilviä pentujen hoitokustannuksia laskettaessa. Tämä ei kuitenkaan allekirjoittaneen maailmaa ole kaatanut, lompakko on aina lähes tyhjä mutta kaikesta huolimatta minulle suurimman tyydytyksen ja ilon tuo se, että pennuilleni on annettu kaikki paras mahdollinen niiden lähtiessä maailmalle uusiin koteihinsa .
Touhstone`s kissalan pennut tulevat edelleenkin olemaan kaikki varhaisleikattuja jatkossa.
Lue ajatuksiani, kun kaikki tämä oli uutta myös minulle kesällä 2004:
Pitkän ja vakavan harkinnan jälkeen pennuilleni sitten tehtiin tuo paljon puhetta herättänyt varhaiskastrointi/sterilointi. Käytäntö on ollut jo vuosia yleinen Yhdysvalloissa, mutta Skandinaviassa operaatiota on vielä vieroksuttu - suurimmaksi osaksi tunnesyistä ja anestesian riskejä sekä kustannuksia miettien.
Osa maallikoista uskoo edelleen, että on luonnonvastaista ylipäänsä leikkauttaa kissaa, saati sitten pentuiällä. Joku tietää kertoa, että naaraalla pitää tehdä vähintään yksi pentue tai odottaa ainakin ensimmäiseen kiima-aikaan asti ennen leikkausta. Kissan leikkauttamiseen liittyy paljon uskomuksia ja perusteettomia myyttejä, joita jotkut vanhoilliset eläinlääkäritkin pitävät yhä yllä pystymättä perustelemaan asiaa muuten kuin "näin on aina ennenkin tehty". Suomessakin on kuitenkin jo useita eläinlääkäreitä, jotka ovat kumonneet sitkeässä istuvia päähänpinttymiä kissan leikkauttamiseen liittyen. Itse päätin luottaa erittäin tarkkaan ja asiantuntevaan eläinlääkäriini, ja olin myös seuraamassa leikkausten eri vaiheita.
Pentujen kasvamista aikuisiksi tullaan seuraamaan niin painon kuin yleisen terveydentilankin osalta, ja pyrin laajentamaan tätä raporttia ajan myötä.
28.kesäkuuta pennut olivat 3 kk ikäisiä, 900-1200gr painoisia sekä todettu terveiksi ja normaalisti kehittyneiksi kissanaluiksi. Pennut saivat hyvin kevyen nukutuksen ja pistokset kipulääkitystä sekä antibioottia. Niiden vitaalitoiminnoissa ei olllut mitään huolestuttavaa koko leikkauksen aikana.
Varhaiskastrointi ja sen vaikutukset
Ensin leikattiin pojat. Uroksen kastrointi näin pienenä oli todella helppo ja nopea toimenpide, siihen meni ajallisesti noin 2-3 minuuttia. Uroksen kivespussi avattiin, ja kivekset poistettiin. Toimenpiteessä ei käytetä ligatointia (ommellankaa), joten toimenpide on hyvin siisti ja veretön.
Useiden tutkimusten mukaan varhaiskastroinnin muutokset ovat nähtävissä vain urosten siittimen väkäsissä, eli ne voivat olla pieniä tai ne eivät kehity. Tästä ei ole todettu olevan mitään haittaa kissan terveydelle. Uroksille ei myöskään välttämättä kehity muita ulkoisia kolliuteen liittyviä merkkejä (rasvahäntää eikä kollinposkia - huom tämä ei tarkoita sitä, että kollin pää ei kehittyisi luustoltaan). Korostan tässä yhteydessä että sukupuolihormooneilla ei ole mitään tekemistä kasvuhormoonien kanssa, joten urokset eivät tule jäämään normaalia pienikokoisemmiksi. Testosteroni on se joka kasvun päätteeksi sulkee luiden kasvulevyt, ja kun tämä jää pois niin levyt sulkeutuvat hitaammin ja luut ehtivät kasvaa pidemmiksi. Tosin samalla jää pois myös testosteronin aiheuttama kasvupyrähdys, mutta kokonaisvaikutus on kuitenkin se että varhaiskastroitu kasvaa odotettua suuremmaksi.
Pojat heräsivät täysin jo 20min kuluttua operaatiosta.
Varhaissterilointi ja sen vaikutukset
Sitten oli tyttöjen vuoro. Tytöt nukutettiin samalla lailla kuin pojatkin. Seurattiin vitaalitoimintoja, jotka olivat myös naarailla hyvät. Sterilointi on suurempi toimenpide, koska pennulta avataan vatsanpeitteet ja vatsakalvot. Tämän ikäisellä naaraspennulla oli selkeät munajohtimet ja kohtu, jotka poistettiin samalla tavalla kuin aikuisena leikattaessa. Toimenpiteeseen meni ajallisesti noin 10-15 min, ja tuossa ajassa eläinlääkäri oli jo laittanut ompeleet pennun vatsaan. Leikkausalue oli siisti ja haava oli noin 2,5cm, jossa ei ollut näkyviä tikkejä. Näin ollen pennuilla ei tarvinnut käyttää muovikauluria, joka on aikuisillakin kissoilla useimmiten varsin epäkäytännöllinen.
Tytöt heräsivät kun olin kotona eli noin tunti operaation jälkeen. Ne olivat toki tokkuraisempia kuin veljensä, mutta jo kolme tuntia operaation jälkeen kaikki pennut olivat syöneet hyvällä ruokahalulla.
Naaraiden kohdalla steriloinnin on todettu ehkäisevän nisä-, kohtu- sekä munasarjakasvaimia. Muutokset varhaissteriloinnin seurauksena tukimuksen mukaan ovat vain emättimen seinämien poimumuutoksina tai niiden vähäisyytenä.
Toipuminen
Virtsaamisessa ja ulostamisessa ei ongelmia leikkauksen jälkeen, ei kivuliaisuutta - kaikki pennut saivat kipulääkkeen pistoksena toimenpiteen jälkeen.
Pentujen liikkumistila oli tarkoitus rajoittaa yhteen huoneeseen, koska oletin pentujen olevan toipilaina jonkun aikaa. Artikkelit ja tutkimukset varhaiskastroinnin osalta puhuvat paljon nopeasta toipumisesta, mutta yllätys oli kuitenkin suuri, kun pojat leikkivät keskenään jo samana iltana kuin niille ei olisi tehty mitään. Seuraavana aamuna tytöt olivat myös täysin toipuneita ja osallistuivat veljiensä jahtaamiseen. Oli työn takana, kun yritimme estää pentuja hyppimistä ja kiipeilemästä - kaikki pennut olivat yhtä riehakkaita kuin ennen leikkaustakin.
19.heinäkuuta - n. 3,5kk ikäiset pennut saivat tehosterokotuksensa, ja eläinlääkäri tarkisti pentujen terveyden ennen kuin pennut tulisivat muuttamaan omiin koteihinsa 4kk ikäisinä. Leikkauksen suorittaneen eläinlääkärin ollessa kesälomalla sain mielipiteen myös toisen klinikan eläinlääkäriltä; pennut painoivat 1350-1700gr ja ne todettiin erittäin hyväkuntoisiksi, lihaksikkaiksi ja hyvin kehittyneiksi. Erityisesti tyttöjen leikkausarvet olivat suurennuslasin alla; Bellen arpea oli vaikea enää edes erottaa, Mimmin arvessa oli havaittavissa lievää lankareaktiota, mutta ei mitään huolestuttavaa.
Tarkkaillessani pentuja kotiympäristössä en myöskään ole todennut niitten fyysisessä, psyykkisessä enkä sosiaalisessa kehityksessä mitään poikkeavaa aiempiin pentuihini verratessa.
Miksi päädyin tähän?
Olen onnellinen kasvattaja, kun vihdoin uskalsin ja rohkenin muuttaa käsitykseni edellä kertomastani asiasta, josta niin monella on tiedon puutetta, ennakkoluuloja, ja jopa erittäin suuria vääristymiä. Monet uroksistani on kastroitu aikuisina, ja tiedän jo entuudestaan miten vaikeaa aikuisen kissan toipuminen saattaa olla - ainakin nyt kun vertailukohteena ovat nuorempana leikatut. Uroksilla fyysinen toipuminen tapahtuu onnellisessa tapauksessa jo parissa päivässä, mutta voi viedä kuukausia ennen kuin uroksen hormoonit tasaantuvat ja sen kollin elkeet vähenevät. Aikuisella naaraalla leikkauksesta toipuminen vie n. 10 pävää.
Nämä varhaiskastroidut ja steriloidut pennut eivät joudu kokemaan hormoonien mullistavia vaikutuksia luonteessaan. Urokset eivät siis ala laulamaan kosioserenadeja aamuyöllä eikä niillä ole tarvetta ruveta merkkailemaan. Ne eivät myöskään ala miehistyessään uhittelemaan ja kokeilemaan rajojaan samalla tavalla kuin leikkaamattomat urokset. Naaraille ei tule fyysisesti rasittavia kiima-aikoja, jolloin pienenee myös riski sairastua kohtutulehdukseen sekä nisä- tai kohtusyöpään. Ennen kaikkea kissoista tulee mukavampia lemmikkejä, kun hormonitoiminta tasoittuu. Silloin kissan ei tarvitse enää käyttää energiaansa vastakkaisen sukupuolen etsimiseen, vaan se voi täysin siemauksin nauttia rakastettuna lemmikkinä.
Kasvattajana voin myös huokaista tietäen, että yksikään pennuistani ei tule päätymään ns."takapihan kasvattajalle", jotka ratsastavat ja rahastavat rotukissojen maineella tehtailemalla rekisteröimättömiä ja sekarotuisia pentuja testaamattomilla kissoilla. Onnekseni yksikään omista kasvateistani ei ole päätynyt tällaisen ihmisen käsiin, mutta valitettavasti tämä "bisneksen ala" tuntuu lisääntyvän Suomessa koko ajan. Toki pennut voi rekisteröidä "ei-kasvatukseen" (kuten olen tähän asti tehnytkin), mutta tämä ei lopulta takaa muuta kuin sen, etteivät kissan tulevat jälkeläiset ole rekisteröityjä. Koko kasvatus perustuu tarkkaan valikointiin ja jalostuspyrkimyksiin, näin ollen kaikilla kissoilla EI ole tarkoitus kasvattaa.
Jatkossa kaikki Touhstone's ei-kasvatukseen menevät pennut luovutetaan varhaiskastroituna ja steriloituina. Haluan vain kissojeni parasta, ja mikä niiden elämälle on hyväksi.
Lisää artikkeleita aiheesta:
http://www.sey.fi/elaintenviikko/varhainensterilointi.html
http://www.catvet.homestead.com/EarlyAlter.html
http://www.winnfelinehealth.org/reports/early-neuter.html
http://www.devonrex.com/kittens/earlyalter.htm
http://www.cvm.uiuc.edu/ope/ivb/spay-neu.htm
http://www.cfainc.org/articles/spay-neuter.html
http://www.messybeast.com/earlyneuter.htm
http://www.netcat.org/symposium/early-neuter-spay.html
|